ESITTÄJÄ

Esittäminen

Näyttelyissä ei arvostella esittäjää, vaan hevosta. Kokenut esittäjä osaa näyttää hevosen ilman, että sen heikkoudet korostuvat ja näin hyvät puolet pääsevät paremmin esille. (Pyöriä 2004.)

Jos näyttelyyn lähteminen epäilyttää omien taitojen puuttumisen takia, kannattaa hevosta esittämään pyytää kokeneempi esittäjä. Heitä kyllä löytyy varmasti, kun lähtee kyselemään ajoissa. Tosin hyväksi esittäjäksi ei voi tulla muuten kuin esittämällä paljon hevosia. Kukaan ei ole esittämisessäkään seppä syntyessään. (Pyöriä 2004.)

Näyttelykehään tullessa hevonen asetetaan sivukuvaan tuomareiden eteen, harjaton puoli tuomareita kohden. Hevosen tulisi seisoa mahdollisimman hiljaa ja paikallaan, jalat aseteltuina siten, että tuomareiden puoleinen jalkapari on niin sanotusti auki, jolloin kaikki jalat ovat nähtävissä (ks. KUVIO 1). Seiso hevosen edessä ohjat kummassakin kädessä. Kun tulee tarve muuttaa hevosen asentoa, se on yleensä helpointa peruuttamalla. Kun tuomari siirtyy hevosen eteen tarkastellakseen etujalkojen asentoa, siirry hevosen sivulle. (Björs 2004; Åkerblom-Jokinen 2005.)

KUVIO 1. Hyvin seisova, ryhdikäs ja valpas hevonen.

On olemassa muutamia huomioon otettavia asioita, jotka saattavat vaikuttaa arvosteluun. Esimerkiksi, jos hevonen hyvin avorunkoinen ja pitkäselkäinen, sitä ei saa päästää seisomaan takajalat liian takana. Lyhytrunkoista hevosta ei tulisi seisottaa supussa. Lyhytkaulaista hevosta voi yrittää saada venyttämään kaulaan eteen. Tuomarit ovat kuitenkin yleensä niin ammattitaitoisia ja kokeneita, ettei heitä voi huijata. (Björs 2004.)

Rakenteen jälkeen tuomari arvostelee hevosen käynnin ja ravin. Askellajeja esittäessä maasta käsin hevoselle pitää antaa mahdollisuus liikkua mahdollisimman vapaasti. Hevonen käännetään kaarteissa aina esittäjästä poispäin ja käännökset voi ottaa käynnissä. Hevosta ei kannata edes yrittää vetää perässään, vaan sen tulee osata kävellä ja varsinkin juosta esittäjän vierellä. (Björs 2004; Åkerblom-Jokinen 2005.)

Käynnissä tärkeintä on, ettei hevonen jännitä. Sen tulee kävellä mahdollisimman pitkin askelin, suoralla kaulalla ja rungolla. Käyntiä esittäessä ohjat pidetään kummassakin kädessä. (Björs 2004.)

Ravissa ohjat siirretään oikeaan käteen ja ohjasote saa olla pitempi, näin hevosen pää saa enemmän liikkumatilaa, joka mahdollistaa pitkät juoksuliikkeet. Esittäjän on oltava hyvä juoksija, jotta hän pysyy hevosen mukana samassa vauhdissa ja tahdissa. Liikkeelle lähtöä kannattaa harjoitella etukäteen, ettei muutenkin lyhyttä ravipätkää pilata huonolla lähdöllä. (Perttunen 2005; Björs 2004.)

Suomen Hippos ry:n näyttelyissä oriita ei saa esittää alle 16-vuotias ilman huoltajan kirjallista lupaa. Tämä sääntö saattaa päteä muissakin näyttelyissä, riippuen näyttelyn järjestäjästä. (Bussman 2008.)

Esittäjän pukeutuminen

Esittäjän tulee olla siististi pukeutunut, vaikkei mitään ehdottomia määräyksiä olekaan. Pukeutumisen ei tulisi kuitenkaan viedä huomiota hevosesta. Ratsunäyttelyissä asuna ovat yleensä valkoiset housut ja paita, sekä tumma liivi tai takki. Asun voi valita myös samaan sävyyn hevosen värin kanssa. (Pyöriä 2004; Åkerblom-Jokinen 2005.)

Kengiksi ei kannata valita ratsastussaappaita, sillä niissä on hankala juosta. Valitse mieluummin jalkineiksi valkoiset tai mustat (riippuen housujen väristä) lenkkitossut. Kypärää kannattaa käyttää aina, vaikkei sitä erikseen säännöissä määrättäisikään ja pitkät hiukset tulisi sitoa kiinni, esimerkiksi letille. Raippa on myös hyvä olla tarvittaessa mukana, jokainen löytää kokeilemalla itselleen sopivimman raippamallin. Itselleni paras piiskamalli on ollut pitkä kouluraippa. (Pyöriä 2004; Åkerblom-Jokinen 2005.)

Vaikka ravipuolen näyttelyissä asu on vapaampi, kehään eivät kuulu esimerkiksi hihattomat topit, lippalakit, purukumi tai tupakka. (Åkerblom-Jokinen 2005; Pyöriä 2004.)